Tehän olette huomanneet kuinka (järjettömän) innoissani olen ollut uudesta työpaikastani, jossa saan aloittaa varsinaisen työskentelyn kylläkin vasta tiistaina. Olen ollut itsevarma päätöksestäni seurata omaa polkuani, ilman egon vaikutuksia ja toisten mielipiteistä välittämistä.

Mutta, en mä kyllä vielä ole ihan 100% itsevarma ja muiden mielipiteistä piittamaton. Olenhan pitkään tehnyt työtä mistä olen saanut egon pönkitystä ja nyt kun teen täyskäännöksen tulee välillä mielee epäilyksiä.

Eilen poikaystäväni nautiskeli olutta tulevan kälyni ja hänen miehensä kanssa meidän pihalla (asutaan samassa talossa) ja kertoi sitten kertoneensa mun uudesta ammatista. Käly ei ollut kuulemma ollut ihmeissään, mutta hänen miehensä joka on itse menestyvä valokuvaaja ja muusikko (= muiden kunnioittamia meriittejä) oli kuulemma ollut aika ihmeissään.

Siitä tuli itselle vähäksi aikaa sellainen luuseripistos sydämeen. Olenko luovuttanut vai taistelija (muiden mielestä)?

Meidän yhteiskunnassa ihaillaan ulkoista menestystä, mutta mielestäni sen tavoittelu luo vain entistä suurempaa tyhjyyttä.

Mielestäni olen taistelija! Tämä on minun oma polku kohti omia unelmiani.